Laumasuoja

Jotta laumasuoja voisi toteutua, niin riittävän suurellä ihmismäärällä täytyy olla immuniteetti virusta vastaan, ja immuniteetin voi saada sairastamalla viruksen aiheuttama tauti tai sitten rokotuksen avulla kyseiseen tautiin.

Koronaviruksen R0, eli tarttuvuusluku ilman rajoitustoimenpiteitä on noin 2,5, eli yksi ihminen tartuttaa aina keskimäärin noin 2,5 ihmistä. Jotta laumasuoja voisi toteutua, niin tarvittavan prosenttiosuuden immuniteetin omaavista henkilöistä voi laskea kaavalla 1 – (1/R0) =< 1 , eli esimerkiksi koronaviruksen vaatima määrä immuniteetin omaavista ihmisistä olisi vähintään
 

1 – (1/2,5)= 0,6, eli vähintään 60% tulisi olla immuuni virukselle.

 
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että laumasuojaa on mahdoton saavuttaa ilman rokotetta, sillä COVID-19 taudin antama mahdollinen immuniteetin kesto lienee jotain yhden vuoden paikkeilla, vaikkakin edes tuosta vuoden mittaisesta immuniteetista ei ole mitään takeita.

https://www.who.int/news-room/commentaries/detail/immunity-passports-in-the-context-of-covid-19

Vaikka COVID-19 olisikin sairastettuna melko lievä, niin kuitenkin tauti jättää jälkensä elimistöön, kuten muutamasta esimerkistä voi todeta.

Koronapandemia on miehille ankarampi kuin naisille – yhden tutkimuksen mukaan syy voi olla kiveksissä
https://yle.fi/uutiset/3-11315457

Lääkärit huolissaan: Nuoret ja hyväkuntoiset koronapotilaat kuolleet aivoinfarktiin – osa ei edes tiennyt sairastavansa koronaa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/laakarit-huolissaan-nuoret-ja-hyvakuntoiset-koronapotilaat-kuolleet-aivoinfarktiin-osa-ei-edes-tiennyt-sairastavansa-koronaa/7801468#gs.59szo9

Tietenkin koronalla saattaa olla myös joitain positiivisia vaikutuksia, kuten huoltosuhteen paraneminen sen seurauksena, että vanhusten määrä vähenee väestössä ja lapsia syntyy vähemmän koronan aiheuttaman hedelmällisyyden laskun myötä.

Luultavasti myös käynnissä oleva eliölajien massatuho hidastunee ainakin jonkin verran.

Koronavirus

Jotta terveydenhuollon kapasiteetti riittäisi koronaviruksen aiheuttaman piikin ilman romahdusta, niin jokaisen toppahatun täytyisi ymmärtää se, että tahallinen tai tahaton viruksen levittäminen lisää todennäköisesti kuolemantapauksia, vaikka itse ei kuuluisikaan riskiryhmään, ja tauti olisi itsellä lievä.

MUISTILISTA:

– vältä turhia kontakteja
– turvaväli
– käsien pesu + muu hygienia

YLE:n juttua koronasta

TILASTOJA: COVID-19 Coronavirus Pandemic

Eri skenaarioita taudin leviämisestä

YouTubesta löytyy myös hyvä video, vaikka siinä aihetta on käsitelty parodian kautta.

Lähes 400 000 suomalaista menettää työnsä roboteille

Hui kauhistus …. eihän tätä saa sanoa ääneen :O ….. tosin jokainen joka vähääkään on seurannut teknologian kehitystä, on ymmärtänyt asian jo ajat sitten. :)

Lähde: http://netpaper.lonnberg.fi/tem/tyopoliittinen_aikakauskirja_1_2018/mobile/index.html#p=17

Lainaus IltaLehden kirjoituksesta:

Jopa 15 prosenttia suomalaisten työpaikoista korvautuu automaatiolla, käy ilmi työ- ja elinkeinoministeriön työpoliittisesta aikakauskirjasta.

Tämä tarkoittaa sitä, että robotti tekee vuoteen 2030 mennessä jopa 375 000 suomalaisen työt.

https://www.iltalehti.fi/tyoelama/a/201803242200835181